Costa Rican superloman ansioista olimme taas valmiita tien päälle ja Puerto Viejosta reittimme kulki takaisin Panaman puolelle.

Myös tällä kertaa rajan ylitykset sujuivat meidän osaltamme mukavasti rullaten:
Puerto Viejon bussipysäkiltä matkaseuraksi tarttuivat englantilainen personal trainer-Ben sekä espanjalainen journalisti, Anna. Juttua siis riitti kolmen tunnin bussimatkalle aina Puerto Viejosta Sixsaolan rajakaupunkiin, eikä aiheet loppuneet kesken rajamuodollisuuksienkaan aikana. Vinkkejä heiteltiin puolin jos toisinkin niin reissaamiseen, treenaamiseen kuin myös ihmissuhteisiin liittyen. Ja kappas, pian sitä oltiinkin taas Panaman puolella.

Välihuomiona mainittakoon, että Suomen passilla kaikki sujui (jällen kerran) oikein mallikelpoisesti, mutta esimerkiksi espanjalaisen Annan suhteen oltiin paljon tarkempia paluupäivien sekä muun matkasuunnitelman suhteen.
Jonottaessamme leimoja Panaman puolelle huomasimme myös paikallisen väestön vaihtelevan ihmeeksemme paikkoja jonoissa ja seurueet päästivät väliinsä useammankin ihmisen.
Lopulta myös tämän toiminnan syy selvisi: paikallisilla tulee olla tietty summa käteisvaroja mukanaan, mikäli mielivät rajan yli.
Koska raha ei kasva puissa, niin näitä samoja setelipinoja hyödynnetään useammalla henkilöllä: yhden saadessa leiman passiinsa, rahapino siirretään salakavalasti seuraavalle.
Meiltä ei pyydetty selvitystä taloudellisesta tilanteesta ja matkasuunnitelmaakin vilkaistiin vain silmämääräisesti. Melekoista hommaa.

Noh.. jahka rajamuodollisuudet olivat hoidettu, niin ahtauduimme Annan, Benin ja neljän rinkan kanssa ensin lava-auton kyytiin ja hieman myöhemmin veneeseen. Sitten olimmekin määränpäässä, surffiparatiisina tunnetulla saarella nimeltä Bocas del Toro.

Bocas del Toro

Bocas on saari, jossa Ibizza kohtaa Balin:
saari on erityisesti nuoren juhlakansan suosiossa, mutta ikähaitariin mahtuu myös jo vähän kypsempään ikään ehtineitä matkailijoita.
Perhelomalijoita ei juurikaan näe, mutta elämäntapasurffareihin, nuoriin party animaleihin sekä elämästä nauttiviin eläkeläisiin törmää sitäkin enemmän.
Päivät vietetään suurimmaksi osaksi lukuisilla eri rannoilla sekä mahdollisesti aallon harjalla, ja iltaisin taas suunnataan juhlimaan johonkin päivittäin vaihtuvista kohteista. Jokaisena viikonpäivänä juhlinnat pyritään jakamaan eri puolille saarta, jotta discojytke saataisiin keskitettyä vain yhteen paikkaan. Näin rauha ja hiljaisuutta jäljittelevä äänimaailma on taattu niille, keillä juhlajalka ei vipata.

Majoituimme ensimmäisiksi öiksi hostelliketjuun nimeltä Selina, joka tuntuu olevan saaren suurin sekä suosituin majapaikka (sänkypaikka makuusalissa 20€ yö/hlö).
Suosio oli oikeutettua paikan siisteyden, lokaation sekä aktiivisen sosiaalisen elämän puolesta:
joka päivä asukkaille tarjottiin ilmaista aktiviteettia esimerkiksi joogan, salsan tai vaikkapa live-musiikin merkeissä. Hostellista käsin on myös mahdollista buukata paikalliseen hintatasoon verraten suhteellisen edullisia retkiä sekä välinevuokrauksia (surffilauta, SUP-lauta, polkupyörä yms).
Vierailumme aikana hostelli tarjosi myös kokeilumielessä ilmaisen aamupalan, jonka saimme nauttia veden äärellä sijaitsevassa ravintolassa.
Kuulostaa melko mainiolta, eikö vain?

Kaikki tämä tuntuu varmasti supermahtavalta, mikäli ambitiosi saarielämään keskittyy pitkälti juhlimisen ja muutaman päivän lomailun ympärille. Pitkään reissussa olleena vaakakupissa saattavat kuitenkin painaa useimmille täysin toissijaiset asiat. Kuten hyvä asiakaspalvelu, kodikas tunnelma ja mitä muita näitä nyt onkaan? Käytöstavat? (Erityisesti jos olet samanlainen käytöstapanatsi kuin Sarppa.) Bocasin Selinassa näitä ei juurikaan oteta huomioon.

Paikan suurena miinuksena oli nimittäin ERITTÄIN tympääntynyt ja epäkohtelias henkilökunta, joiden toiminta sai tämän edellä mainitun käytöstapafriikin haukkomaan henkeään usempaankin otteeseen. (Toki mukaan mahtui muutama poikkeus, mutta suurimmaksi osaksi palvelu sekä yleinen habitus olivat kerrassaan pöyristyttäviä.)
Asiakas ei ollut täällä todellakaan tuskin koskaan oikeassa ja hyökkäys tuntui olevan henkilökunnan paras puolustus, olit sitten itse kuinka ystävällinen tahansa. Suomen mittakaavassa vastaavalla käytöksellä saisi kengän kuvan takapuoleensa alta aikayksikön. Tai ainakin pitäisi saada.

Myös raha-asioiden kanssa kannatti olla tarkkana: juhlinnan sivussa henkilökunnalla tuntui usein tulevan ”inhimillisiä erehdyksiä”, kuten muutaman extradollarin lisääminen laskuun tai avainpantin tuplaaminen. Erehdyksenä sitä tuskin tosin voidaan pitää enää siinä vaiheessa, kun se tapahtuu useammalle asiakkaalle. Hostelli on toki suuri ja asiakkaita paljon, mutta se ei mielestämme oikeuta vastaaviin, usein toistuviin virheisiin. Saati epäkohteliaaseen yleisolemukseen.

Mutta mikäli kaipaat vain lepopaikkaa juhlinnan keskelle, niin Selina on varmasti siihen mainio maikka. Kaikesta huolimatta hostellin puitteet olivat kuitenkin hulppeat ja suurin osa värikkäästä asiakaskunnasta mukavia. Tänne on helppo tulla yksin tai isommalla porukalla: seuraa löytyy aina.

20170118_095522

Itse vaihdoimme viimeiseksi yöksi majapaikkaa tien toiselle puolelle puolelle, pienempään sekä edullisempaan hostelliin (makuusali 14€ yö/hlö), jossa sai aamulla paistaa itselleen pannukakkuja. Selinasta poiketen henkilökunta oli todella sympaattista ja asiakaspalvelualtista. We like. 😊

Ikimuistoinen syntymäpäivä

Syy (tekosyy), miksi ylipäätänsä suuntasimme Bocasille oli suuri merkkipäivä, eli Ilkan synttärit! Ja näistä synttäreistä tulivatkin varmasti monimutkaisimmat sekä jollain tavalla ikimuistoisimmat ikinä. 😃

Saavuimme Bocasiin H-hetkeä edeltävänä päivänä ja Sarppa halusi järjestellä Ilkalle syntymäpäiväyllätyksen kakun merkeissä! Mikä ihana ja kotoisa idea, eikä vain!

Noh.. tässä pääsimmekin kohtaamaan Selinan henkilökunnan empatiakyvyn ensimmäistä kertaa.
Ennen kuin Sarppa oli ehtinyt kysymystään kakun mahdollisuudesta kunnolla esittää, vastaus oli kutakuinkin tämä:
kynttilät olivat hostellilla loppu, eivätkä he todellakaan aikoneet ostaa niitä lisää juuri nyt (Sarppa ei edes pyytänyt kynttilöitä), ravintolan menussa on kyllä erilaisia kakkuja, mutta niitä ei todellakaan tarjoilla aamupalan yhteydessä vaan vasta myöhemmin iltapäivällä (what?), saarella on toki leipomo mutta se tuskin on enää auki, jotta sieltä voisi tilata kakkua huomiselle ja hostellin työntekijöillä on parempaakin tekemistä kuin selvittää löytyykö saarelta muita leipomoja (parempaa tekemistä = notkua ravintolan baarissa). Että näin. Jep. Asiakaspalvelua parhaimmillaan. Siispä ei kakkua aamupalalle. Nou hätä. Keksitään jotain muuta.

Ja niinhän sitä keksittiinkin!
Synttäripäivän valjetessa ehdimme tekemään vaikka mitä vänkää: vuokrasimme polkupyörät ensimmäistä kertaa sitten Afrikan ja kruisailimme pitkin poikin Bocasin rannikkoa. Nautimme tietysti myös kuohujuomaa sekä picnic-herkkuja syrjäisen laiturin nokassa, löhöilimme rannalla, testasimme olivatko ne aallot surffiparatiisin maineen veroisia sekä katselimme tähtiä hostellin kattoterassilla. Illalla olimmekin sitten valmista kauraa kunnon synttäri-illalliseen kakkuineen kaikkineen.

Siispä suuntasimme kymmenen aikoihin keskustaan myöhäisillan dinnerille ja olimme ylpeitä kun olimme kerrankin jaksaneet valvoa yli yhdeksään! Tällä kertaa se ei kuitenkaan kannattanut. Ainakaan siinä tilanteessa. Bocasissa kun kaikki ruokapaikat menevät kiinni jo ilta kymmeneltä. Olisihan se pitänyt tietää.

Hätä ei ole tämän näköinen, sillä aina on olemassa Plan B:
käydään kaupassa ja kokataan hostellilla illallinen. Kakkua ei vieläkään saataisi, mutta sen voisi hoitaa seuraavana päivänä kunnon kakkukahvien merkeissä. Ei siis muuta kuin kaupan kautta hostellille ja pata porisemaan.
Valmispasta on useimmiten todellista pikaruokaa, mutta tässä vaiheessa nopeus ei kuitenkaan ollut riittävä: kesken kokkailujen keittiöstä kun katkesivat niin sähköt kuin kaasukin.
Keittiö kuulemma menee jo yhdeltätoista kiinni. Olisihan sekin pitänyt tietää ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta!
Hyvässä seurassa puoliraa´an pastankaan nauttiminen ei ole ongelma ja tuon kulinaristisen makuelämyksen jälkimainingeissa onnistuimme jopa liittymään hetkeksi muun bailukansan joukkoon pistämään jalalla koreasti.

Seuraavana päivänä heräsimmekin into piukeina lounas- ja kakkukahveille. Valitsimme huolella ravintolan, jonka ruokalistalta löytyi syntymäpäiväsankarille sopiva jälkiruoka ja puoli vitsillä jopa varmistimme, että onhan tämä paikka vielä auki (kello oli noin 12 päivällä).
Nauravien nyökkäyksien myötä pääsimme vihdoinkin synttäriruokailulle! Tai niin me luulimme.

Pitkän, mutta hyväntahtoisen odottelun jälkeen (ravintolassa ei ollut muita asiakkaita) tarjoilija kiikutti höyryävän kuumat annokset eteemme hymyillen ja kehoitti syömään nopeasti: ravintola kun menisi kohta useammaksi tunniksi kiinni. WHAT!? Ei siinä muuta kuin ruoka naamariin ja metsästämään jälkiruokaa muualta. Tyypillistä Seppäsen tuuria. 😃

Monen mutkan ja useamman kahvilayrityksen jälkeen onnistuimme kuitenkin vihdoin tavoitteessamme: iltapäivällä Ilkka saatiin istutettu kahvin SEKÄ kakkupalan äärelle, joita oltiin tässä vaiheessa yritetty loihtia melkein kahden vuorokauden ajan! PALJON ONNEA ILKKA!

Tekemistä ja kokemuksia riitti meille Bocasissa tällä kertaa neljän yön vierailun ajaksi ja sen myötä suuntasimmekin kulkumme takaisin mantereelle. Kiitos Bocas, olit vänkä ja taatusti tapahtumarikas kokemus.

Ps. Mikäli mielit surffaamaan Bocasiin ja viime kerrastasi on pidempi tauko, niin suosittelemme ensin tutustumaan aaltoihin ohjaajan avustuksella. Kuulostaa tosi tylsältä, mutta ensihuumassa saattavat monet rannoilla piilevät kivikot jäädä huomaamatta. Vaikka omatoiminen surffaaminen on toki mahdollista, niin koimme valvojan silmän olevan kuitenkin ensi alkuun ihan hyvä juttu. Lauta- ja ihmisvauriot ainakin jäävät taatusti vähemmälle. 😊

Kukkia ja kahvia

Panamassa sijaitsevan Boqueten vuotuinen Kukka- ja kahvifestivaali on kuulemma tapahtuma, joka jokaisen elollisen sielun tulisi päästä kokemaan. Huhupuheiden mukaan kaupungin kadut kylpevät tuolloin monissa eri sateenkaaren väreissä, kahvin aromit tarjoavat aistielämyksiä kaikenlaisille makunystyröille ja kaikkialla raikaa nauru. Miten siis oli mahdollista, ettemme olleet neva hööd moisesta tapahtumasta!? Sinne olisi siis seuraavaksi kulkumme suuntautuvan kera kanadalaisen Colin-veikon, joka liittoutui jengiimme Bocasissa.

Boqueten kaupunki oli majapaikkojen suhteen täyteen buukattu, joten porhalsimme bussilla tutuksi tulleeseen Davidin kaupunkiin ja majoittauduimme siellä dormin virkaa suorittavaan puumajaan (n 15 € yö/hlö). Raittiista ilmasta ei ainakaan täällä ollut puutetta. 😃

Eksoottisuutta tähän hostellikokemukseen toivat myös pihalla majaileva koati, joka riemastutti eloamme päivittäin sekä tietysti suloinen Kimba-koira, jolta liikeni tassuterapiaa enemmän kuin riittämiin.

Tunnin linja-automatkan päässä sijaitsevat festivaalit tsekkasimme tehokkaan päiväretken sekä Colinin turvin ja olihan siellä kukkia jos monenmoisia! Katujen sijasta festivaalit tosin oltiin keskitetty vain yhteen osaan kaupunkia, jonne pääsi vierailemaan parin dollarin sisäänpääsymaksulla. Mutta oli se väriloisto kyllä huikea!

Kahviin emme epäonneksemme tällä erää törmänneet, paitsi tietysti festareiden ruokakojuissa joissa se oli täysin ylihinnoiteltua. Asiaan saattoi vaikuttaa se tosiasia, että festivaalit pyörivät viimeistä päivää ja aluetta oltiin jo purkamassa. Mutta tulipahan koettua. Nyt on taas jotain, mitä vetää to do-listalta yli. 😉

Kaikenkaikkiaan vietimme oikein mukavat pari päivää Boquete-David-akselilla hyvän seuran ja ruuan merkeissä. Niiden jälkeen oli mukava pakata Colin sekä rinkat bussin kyytiin ja suunnata vaihtoehtoisen joulumme tapahtumapaikalle Panama Cityyn. Seuraavaksi seikkailu nimittäin kuljettaisi meidät sieltä kohti legendaarista Kuubaa!

Kiitos Panama, Colin ja muut kohtaamamme eliölajikkeet. ❤